lauantai 26. helmikuuta 2011

Mun pannulla on myssy!

Olen aika innokas teenjuoja. Yleensä keitän koko pannullisen kerralla yhden kupin sijaan. Ongelmana vaan on se, että ilman pannumyssyä tee jäähtyy pannussa nopeasti. En vain ole saanut aikaiseksi pannumyssyä. Kokeilin kerran tehdä jostain blogista löytämälläni ohjeella pesukoneessa huovutettavaa mallia, mutta tuloksena oli kipa. Koska tarkoituksenani ei ole kääntyä juutalaiseksi, ei siitä neulomuksesta juuri ollut hyötyä :)

Tämä malli on Anu Harkin kirjasta Puikoissa. Kirja osui käsiin eilen kirjastossa vähän kuin puolivahingossa. Malli oli todella simppeli ja valmistui parissa tunnissa. Lankana on varastoista löytynyttä punaista seiska veikkaa ja seiska veikka raitaa, jota oli jäljellä pienen pieni kerä. Pannumyssy osoittaitui vielä juuri sopivan kokoiseksi omalle pannulle.

1 kommentti: