maanantai 8. elokuuta 2011

Löytöjä ja suunnitelmia

Viime viikolla osallistuin ystävän kanssa kävelykierrokselle Portsassa. Tapahtuma oli osa Portsan viikkoa, joka puolestaan on yksi kulttuuripääkaupunkivuoden kaupunginosaviikoista. Kotimatkalla silmiin osui Mikaelin kirpputorin ikkunassa Pauligin peltinen purkki. Täytyi käydä lunastamassa se uuteen kotiin heti seuraavana päivänä. Purkki on sisältäkin hyväkuntoinen ja kansikin on tallella (netissä näin vastaavanlaisen myynnissä ilman kantta).  Toinen löytö oli Riihimäen lasin purkki. Samanlainen tuli vastaan viikonloppuna Ekotorilla, mutta hinta oli yli tuplasti enemmän. Nyt pitäisi sitten luopua kahdesta tavarasta, sillä olen päättänyt, että yritän pitää roinan määrän tässä asunnossa vakiona. Toisaalta, olen kesän aikana antanut kiertoon useamman laukun ja vienyt divariin kasan kirjoja... :)

Puuvillainen Aquila-huivi edistyy hiljalleen. Aina muutaman kerroksen telkkarin ääressä. Hankittuna on jo langat uusimmassa Modassa olleeseen hupulliseen palmikkovillatakkiin, mutta haluaisin saada huivin valmiiksi ennen kuin ilmat viilenevät niin, ettei sille ole enää käyttöä. Suunnitelmissa on muutakin, mm. myssy, huivi ja kämmekkäät, langat omista varastoista.

3 kommenttia:

  1. Nuo oli kyllä hyvät löydöt. Välillä sattuma on ihmeellinen. Mie muutes keräsin kotona kasan purkkeja, joista aion luopua (jäi mieleen se kirppispöydän vuokraus). Jos joku purkeista kiinnostaa, niin tervetuloa hakemaan. Tuo 'yhdestä esineestä luopuminen toisen hankkiessa'-ajattelu on varmasti kaiken tavarapaljouden keskellä hyvä. Miulle tulisi vain aina ongelmaksi mistä raaskisin luopua. Nyttenkin purkkien kohdalla on mennyt puolisen vuotta ennen kuin pääsin tuumasta toimeen. Voi tätä materialistin elämää.

    VastaaPoista
  2. No, mulle ehdotettiin luopumista kahdesta hiuspinnistä :D

    VastaaPoista
  3. ^^ Se nyt ei ehkä ole ihan sama asia, mutta jos et ole määritellyt sen tarkemmin niin nehän ovat ihan ok luopumisia.

    VastaaPoista