sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Lomalla



Kahden viikon lomani päättyy huomenna. Aamulla kutsuu työt ja helsinkielämä. Tämä oli ensimmäinen lomani, jota voin todella kutsua lomaksi. Ensimmäistä kertaa saatoin todella lomailla ilman opiskeluhuolia. Opiskelijahan ei koskaan ole lomalla. Aina on jotain mitä voisi tehdä. Minun pitäisi saada maisterinpaperit ensi viikolla. Jei!

Lomailua häiritsi pieni flunssa, eli en voinut olla lomalla niin aktiivinen kuin suunnittelin. Ei siis pitkiä pyöräretkiä tai osallistumista iltarasteille täällä Turussa. Sen sijaan paljon neulomista. Vendela-sukat etenivät mukavasti ja ovat melkein valmiit. Toisesta puuttuu vain kärki.

Vandelat jäivät puolitiehen Herbivore-huivin takia. Oli vain yksinkertaisesti pakko päästä aloittamaan. Ohje on englanniksi, mutta todella yksinkertainen. Ja lanka, Handun merinosukkalanka, on aivan ihanaa.

Ryhdistäydyin myös Ravelryssa ja vein sekä Vendeloista että Herbivoresta kuvat ja lisäsin ensimmäistä kertaa lankoja. Ja muutaman työn jonoon. En tiedä johtuuko se alkavasta syksystä, mutta mua vaivaa maaninen neulomisvimma. 

Lopuksi pah. En onnistunut liittämään tähän mitään kuvia. Jokin vikatilanne. Laitan myöhemmin, mikäli onnistuu. Mutta kuvia löytyy Ravelrysta.


Edit. Kuvat onnistui lisätä kirjautumalla Gmailin kautta :O

Vendelat
Herbivore

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti